Lainattua

Ystäväni motto on: ”Ihana aamu. Ihana päivä. Ihmeitä tapahtuu.” Kun kuulen / näen sen, tunnen, miten paljon se sisältääkään. Olen alkanut muistuttaa asiasta itseänikin…

Kun liikkuu netin poluilla, törmää aivan liian usein ihan toisenlaiseen asenteeseen. Sitä voisi kuvata vaikkapa sanoilla: ’Kamala aamu. Kamalampi päivä. Samaa rataa aina vaan.’ ☹

Asenne ratkaisee! ”Hyvä palaa aina takaisin”, sanoo vanha kansa. Uskon siihen 100%:sti! Etenkin silloin, kun se hyvä tehdään hiljaa, ilman kehuskelua. Sillon se tulee sydämestä, ei irtopisteiden keräämiseksi.

👍 ”Ihmeitä tapahtuu”… Usein niitä kutsutaan sattumiksi, mutta kuvaavampi on sana ’ihme’. Ainakin minulle.

 

JAA TÄMÄ

Valoja yössä


Heinolan Rantapuistossakin on nyt jouluvalot ja kaksi suurta kuustakin on jo valaistuna. Iltapäivällä satoi hiukkasen lunta ja maassa on valkea väri edelleen. Taitaa pysyäkin jonkun aikaa, kun pakkaskelejä lupaillaan.

JAA TÄMÄ

Karhujen elämästä


Olen aina rakastanut joutsenten ohella karhuja. Niinpä minua tuntevia ei yllätä se, että menin tänään Heinolan kirjastoon, koska siellä oli kirjailijavierailu. Illan upeana alustajana toimi Kimmo Ohtonen; tämä luonnon monipuolinen tuntija ja kokija 💚
Oli asia kiehtonut monia muitakin, sillä kirjastoväen pikaisen laskennan mukaan paikalla oli reilut 150henkeä!  Istumapaikat olivat täynnä jo ½h ennen tilaisuuden alkua.  Aika kului todella nopeasti näyttävien kuvien ja mielenkiintoisen selostuksen myötä. Tulipa vaan mieleen, jotta, jos sinulla on mahdollisuus mennä kuuntelemaan ja kokemaan tämä karhujuttu Kimmo Ohtosen vetämänä, älä hetkeäkään epäile! Suosittelen 100%:n innolla 👍

JAA TÄMÄ

Päivitä heti!

Viestintävirasto varoittaa vakavasta haavoittuvuudesta Adoben Flash Player-ohjelmassa!  ”Korjaava päivitys julkaistiin viime tiistaina, ja sen voi ladata Adoben verkkosivuilta täältä. Korjattu versio on numeroltaan 31.0.0.153″
Haavoittuvuus koskee myös Google Chrome, Microsoft Edge ja Internet Explorer -selaintein Flash-lisäkkeitä. Päivitä siis selainkin välittömästi.

JAA TÄMÄ

Päivän kuva 21.11.


Tänään vietetään ’World Hello Day’-päivää eli Maailman tervehtimispäivää. Ajatuksena on, että tavalla tai toisella tervehtii päivän aikana ainakin kymmentä (10) ihmistä.
Olisiko nyt oikea hetki tervehtiä niitä ihmisiä, joiden suuntaan on syystä tai toisesta ollut hiljaista yhteydenpidossa?

JAA TÄMÄ