Vain yhdellä tuolilla

paattaja
(kuva: Pixabay)

Taas on päättäjien keskuudessa heitetty ajatusta, että ministeri ei saisi olla kunnanvaltuustossa. Perusteluna erityisesti kaksi asiaa:
1. Ministerin tehtävä vie paljon aikaa ja voimia ja vaatii täydellistä keskittymistä asiaan. Ei ole riittävästi aikaa paneutua kunnan asioihin.
2. On olemassa vaara, että valtuutettu vetää ministerin tehtävässäkin kotiinpäin…

Minusta tämä on erittäin perusteltu ajatus!
Samanmoinen kielto tulisi koskea mahdollista maakuntahallintoa. Jopa kansanedustajallakin on tuo kotiinpäin vetämisen mahdollisuus ja toisaalta, hyvin hoidettu kansanedustajan tehtävä vie paljon aikaa sekin. Joka tapauksessa ministerin kohdalla asiassa tulee olla selkeä kielto. Ministerin tehtäviä ei hoideta toisella kädellä vähän sinnepäin. Ei vaikka olisi miten monta hyvää avustajaa.

Siispä, valtakunnantason päättäjä istukoon julkishallinnossa vain yhdellä tuolilla.

0 Replies to “Vain yhdellä tuolilla”

  1. Minun mielestäni kansanedustajatkaan eivät saa olla valtuutettuina. Ei ne pysty olemaan puolueettomia päätöksenteossa, jos istuu monella jakkaralla. Tämä pitää kirjata lakiin, koska ei nämä herrat mitään suosituksia noudata.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *